Luontokoulu ohjaa havainnoimaan ja pysähtymään

Poika tutkii luupilla lumihiutaleita ja sammalta kiven päällä. Löytyy pikkuriikkisten salainen maailma, jossa on lumitimantteja.

Kirjoittaja Milla Tuormaa on biologian maisteri ja ympäristökasvattaja

Pakkanen kipristelee poskissa ja lapset kääntelevät luuppeja piirissä ja ihmettelevät, mitä niillä pitäisi katsoa. Ohjaan asettamalla oman luuppini pahvinpalalle, jossa on lunta.

”Pitää mennä lähelle tai kerätä aarteita käteen tai hiutaleita lumipyydystimeen. Voitte löytää timantteja ja pudonneita tähtiä!”, totean ja käännyn ympäri painaen oman luupin koivun jäkäläiselle tuohelle läheisessä puussa. ”Aivan kuin vuoristoa tämä puun pinta. Puunkoloissa horrostaa hyönteisiä, ehkä näette jonkun niistä.” Lapset eroavat piiristä lähettyville tutkimaan ja kahlaavat lumessa myyrän lailla. Kiteet piirtyvät luuppiin ja valo sädehtii silmissä ja hangessa.

Ympäristökasvatuksessa luonnosta tulee ulkona oppien mielikuvitusta ja innostusta ruokkiva paikka. Koulujen lähellä riittää oppitunnille lähimetsä tai puisto; isommalle retkelle voi lähteä retkeilyalueelle, kun lähitienoissa on ensin opittu ulkona touhuamaan. Harjoituksissa tutkitaan puita, muututaan eläimiksi ravintoketjuleikissä ja tunnustellaan monin aistein. Luonnosta opitaan kokemuksen ja tutkimisen kautta haistelemalla ja tunnustelemalla. Kokemukset luonnossa ja luonnon asioiden koskettaminen syventävät luontosuhdetta ja ohjaavat ymmärtämään eliöiden yhteyksiä ja ympäristön toimintaa.

Koettu havainto jää mieleen

Lapsuuden luontokokemukset ovat monesti luontosuhteen taustalla. Kirjasta luettu teksti piirtyy hitaasti huojuvina harakanvarpaina silmien eteen ja lajit eivät hahmotu kuvista. Luontotunnilla ulkona lapset hyppivät kiljahdellen kivien yli ja etsivät eläinkortteja, jotka on piilotettu pienelle alueelle metsään. Kun kortit on kerätty, ne tuodaan kankaalle ja muodostetaan ravintoketjuja. Lapset kertovat toisilleen huikeita tarinoita eläinten toimista metsässä ja jakavat kertomukset draamaesityksinä.

Luonnon asioita on vaikea hahmottaa vain kirjasta lukemalla. Lajista on tehtävä havainto, jotta tietää oikeasti miltä paksu puolukan lehti tuntuu ja huomaa, miten yksilöllinen on jokainen puu. Kasvien ja sienten tutkiminen luonnossa on helpointa, mutta myös eläinten jälkiä voi tarkkailla ja havainnollistaa niiden toimia kuvilla ja toiminnallisilla harjoituksilla. Ulos voi soveltaa eritavoin ympäristöntietoa ja helposti myös matematiikkaa ja taideaineita. Liikunta tulee usein siinä sivussa touhutessa. Havainto jää paremmin mieleen tutkittaessa ja lajista huomio tutkittaessa syvemmin värisävyn, seuralaislajit ja kasvupaikan tai esiintymispaikan luonteen.

On todettu, että lapset liikkuvat liian vähän ja ylipainoa esiintyy jo ala-asteikäisillä. Luonnossa liikutaan erilaisilla maapinnoilla, siellä joutuu ja pääsee hyppimään ja kiipeämään. Se harjoittaa motoriikkaan ihan eri tavalla kuin tasaisella jalkakäytävällä kävely. Usein maapuulla taiteilu on lasten mielipuuhaa.

Luonnossa liikkumalla etäisyydet jäävät mieleen ja sukelluksen sammaleeseen tai käytäväleikin lumessa muistaa kertoa kotona vanhemmille. Samalla voi pohtia mentäisiinkö yhdessä retkelle samaan metsään, jossa lapsi kävi rakentamassa majaa koulu kanssa? Ehkä lähimetsästä voisi hakea iltapalaksi mustikoita tai bongata lintuja? Luontokouluretket voivat innoittaa vapaa-ajalla ihan uuden harrastuksen piiriin.

Iso pahka ihmetyttää puun rungolla. Sitä käydään tutkimassa eri puolilta ja puun eri tunnut tulevat tutuiksi.

Hämähäkin seitissä on hauska taiteilla. Ei saa koskea seittiin. Pitää voimistella läpi ja hyppiä narujen ylitse. Onneksi ei ole oikeasti pieni hyönteinen!

Luontoretki luo yhteyksiä

Tyttö kuljettaa kaveriaan, jonka silmät on sidottu koskemaan puiden oksia. He koskevat kolmeen eri puuhun. Kaveri halaa ja haistelee puita ja värähtää kuusen neulasia ja oksilta putoavaa lunta. Hänen on luotettava kuljettajaan, eikä kuljettaja saa jättää häntä yksin ”sokeana” harhailemaan.

Kun puut ovat tulleet tutuiksi, ne koetetaan löytää uudelleen silmät auki. Kaverista tuntuu, että on kuljettu pitkäkin matka. Tunnustellut puut solahtavat metsään ja niitä pitää etsiä hetken, ennen kuin puuystävät löytyvät.

Luontoretki vahvistaa ryhmän henkeä ja lasten keskinäisiä suhteita. Lapset täyttävät yhdessä munapurkin havainnoilla ja auttavat toinen toisiaan ryhmissä. Retkelle mentäessä hahmottuu reitti ja opitaan käyttämään kulkuneuvoja. Syntyy yhteyksiä retkeläisten, kaupunkiympäristön ja lajien välille.

Nimestä syntyy tarina ja muisto

Kiireinen nykyaika vaatii meitä olemaan läsnä ja saatavilla moneen suuntaan yhtä aikaa. Luonnossa on mahdollisuus pysähtyä havaintojen ääreen ja unohtaa kiire. Metsään mahtuu liikettä ja ääntä ja tuuli rauhoittaa mieltä, onkin huomattu, että luokassa esiintyvät keskittymishäiriöt lieventyvät ulkona oppiessa.

Aluksi on hyvä keskittyä havaintoon. Selvitämme parin pojan kanssa käävän nimeä tuntomerkkejä tutkien. Harmaa poimuinen kaviomainen kääpä tuntuu kuivalta. Kerron, että sen kovan kuoren alla olevasta pehmeästä voi muokata taulaa, jotka käytetty tulen sytyttämiseen. Taulakäävän kasvupaikka koivussa jää mieleen, kun poika ottaa lahopuusta kaverin kanssa kuvan ja näyttelee huulia mutristamalla kääpää. Kaveri nostaa sormet sarviksi päälaelle ja on sarvijaakko.

Myöhemmin poika muistelee isoisäl- leen koulun retkeä ja tämä kertoo, että hänen isänsä sytytti välillä nuotion taulalla. Nimestä on piirtynyt muisto ja se on luonut keskustelun sukupolvien välille.

Luonnossa olemme yhtä aikaa monella oppitunnilla. Liikunta tulee kävellessä ja kettu-jänis hippaleikissä. Ympäristöntieto lajeja tutkiessa ja tarinoista voi syntyä historian yhteyksiä ja valokuvatessa syntyy draamaa ja taidetta. Puiden tuntomerkkejä tutkiessa voi laskea matikkaa kävyillä ja kepeillä ja vertailla puiden ikää. Ympäristöä tarkkaillessa, voidaan ymmärtää muutos ja suojelun arvo.

Kun kuljemme pois metsästä, puhallamme puiden paljaisiin silmuihin lämpöä ja ripustamme tärkeisiin paikkoihin merkiksi punottuja nauhoja. Polulla soitamme linnuille pikkuisilla soittimilla tervehdyskonsertin. Metsä on suojattu suojelusnauhoin ja meille metsästä on syntynyt voimapaikka, jonne haluamme palata ja haluamme puolustaa sitä tarpeen tullen. 

Luontokoulussa syntyy halu osallistua ja vaikuttaa ympäristönsä tilaan. Havainnoimalla hahmottuu yksityiskohtia ja kokonaisuuksia, joita ei lukemalla voi ymmärtää. Kokemalla saa käsityksen kestävästä elämäntavasta ja luonto jää mieluisana paikkana mieleen.

Kiertävä luontokoulu
NAAKKA
Naakka järjestää lähiluontoretkiä
Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle.
Muuallekin voi kysellä. Löydämme
uuden luontopolun lähimetsästä tai
rannalta, kun tutkimme, kurkimme
ja koemme elämyksiä yhdessä. Samalla
tulevat tutuiksi kasvit ja sienet
sekä eläinten puuhastelut. Lähiympäristö
muodostuu tärkeäksi ja halu
vaikuttaa siihen lisääntyy.
Koululaisretkillä syntyy koulun
lähiluontoon oppimisympäristö ja
perheretkillä vietetään hauskaa yhdessä
sukulaisten ja ystävien kanssa.
Lisäksi retkiä voidaan muotoilla
yrityksille ja muille aikuisryhmille
sekä erilaisille erityisryhmille sopiviksi,
kuten maahanmuuttajille ja
erityislapsille.
Lisätietoja:
puh. 040-766 0376
info@kiertavaluontokoulu.fi

Olin piilottanut pienelle alueelle ekosysteemi kortteja, joissa on puita ja eläimiä. Kun kortit oli kerätty niitä järjestettiin kankaalla ja puiden alle löydettiin niistä riippuvaiset eliölajit. Metsän rakenne ja eläinten ja kasvien yhteydet hahmottuivat tokaluokkalaisille.