Lapset jäämässä moraalipaniikin varjoon

Matti Rimpelä

Tämä vuosi alkoi kuten aikai-
semmatkin, mutta sitten kaikki
muuttui. Kohtasimme uuden
virusepidemian. Erilaisen
kuin aikaisemmin. Tartunnan,
sairastumisen ja kuoleman
uhka sai yhä enemmän tilaa
joukkoviestimissä.

  spandemia  alkoi  hallita  kaikkea toimintaa kansallisesta päätöksenteosta lapsiperheiden arkeen. Virusepidemian edetessä nopeasti sen hallinnassa jouduttiin etenemään ”sumuisissa oloissa”. Kuva muuttuu, kun laajennamme näköalan kansanterveysosaamiseen (public health theo ry and practice). Ydinkäsitteeksi tulee kansanterveyskriisi, nopeasti näkyviin tullut kasanterveyttä uhkaava muutos yhteiskunnassa.

OLEMME OPPINEET kansanterveyskriisien hallinnasta 1800-luvulta alkaen painiessamme tarttuvien tautien, luonnonmullistusten, sotien ja nälän kanssa. Vaikka tämän epidemian aiheuttajavirus on monella tavalla yllättänyt, sen kulussa ja erityisesti hallinnassa on ulottuvuuksia, jotka ovat toistuneet useissa aikaisemmissa kansanterveyskriiseissä. Yksi vaikeimmin hallittavia  asioita on pelko ja vaara moraalipaniikkiin ajautumista. Moraalipaniikkia on luonnehdittu seuraavasti: Huoli potentiaalisesta uhasta, vihamielisyys uhan aiheuttajia kohtaan, uhan aiheuttajan määrittäminen yhteiseksi viholliseksi ja sen ajaminen yhteisön normaaliuden ulkopuolelle, sekä liioiteltu huoli uhan todellisiin haittoihin nähden.

Kansanterveyttä uhkaavan muutoksen edetessä nopeasti pelko koetaan helposti myönteiseksi voimaksi, joka ohjaa ihmisiä hyväksymään arjen muutokset ja tottelemaan ohjeita. Moraalipaniikki on helppo saada aikaan, mutta sitä on vaikea hallita. Lukuisissa kansanterveyskriiseissä on opittu, että hallinta tulee erityisen vaikeaksi, kun todellinen uhka alkaa vähentyä. Pelkoon perustunut totteleminen voi muuttua välinpitämättömyydeksi. Suurten ihmisjoukkojen arjen kestävä muuttuminen vaatisi ymmärrystä, se ei voi perustua pelon vahvistamaan tottelemiseen.

Virusepidemianjulkisuutta ovat hallinneet uhkakuvat. Julkisen vallan tiedottamisessa ja joukkoviestimissä on päivittäin uutisoitu tehohoitoon joutumisesta ja kuolemantapauksista. Jouk- koviestinten luoma tulevaisuudenkuva alkoi keväällä näyttää samanlaiselta kuin Kiinan yhdessä maakunnassa tai Pohjois-Italiassa. Hyväksyimme varauksetta tiukat arjen rajoitukset. Monet vaativat vielä tiukempia rajoituksia ja niiden toteutumisen valvontaa.

ONNISTUIMME ENSIMMÄISEN puolen vuoden aikana virusepidemian hallinnassa erinomaisesti. Elokuun loppuun mennessä on todettu alle 350 corona- virukseen yhdistettyä kuolemaa, joista vain muutamia alle 50-vuotiailla. On hyvä muistaa, että viime vuosina on jokaisena viikkona Suomessa kuol- lut noin 600 yli 79 -vuotiasta, kevättalvella keskimääräistä enemmän, kesällä vähemmän.

Kun mittareina käytetään terveydenhuollon kuormitusta ja kuolemia, Suomessa ei ole tänä vuonna koettu kansanterveyskriisiä, vaikka olemme kohdanneet tavallista vaikeamman virusepidemian. Toistan, meillä ei ole ollut tänä vuonna viruksen aiheuttamaa kansanterveyskriisiä, vain sen uhka muutaman kuukauden ajan. 

Kun viruksen pelko hallitsee mieliämme, ei ehkä tunnu helpolta ajatella, että virusepidemian hallinnan yhteiskunnalliset seuraukset ja niiden vaikutukset kansanterveyteen saattavat vuosien edetessä olla huomattavasti suuremmat kuin sen viruksen suorat kansanterveysvaikutukset. Olemme”voittaneetensim- mäiset taistelut”, mutta millä hinnalla? Tarkoitukseni ei ole sanoa, että ’väärin sammutettu’. Tuntemattoman virusepidemian edetessä nopeasti ei ollut aikaa katsoa pidemmälle tulevaisuuteen. Tänään olemme rauhallisemmassa vaiheessa, enää ei ole suoraa kansanterveyskriisin uhkaa. On mahdollista katsoa pidemmälle tulevaisuuteen.

Mieltäni askarruttaa erityisesti se mahdollisuus, että tähän saakka usein toistetulta ’ensimmäinen aalto – toinen aalto – rokote’ -tulkinnalta on putoamassa pohja pois. Entä jos joudumme opettelemaan elämistä tämän viruksen kanssa hieman samalla tapaa kuin olemme oppineet elämään esimerkiksi tauteja aiheuttavien suolistobakteerien – salmonella yms. – kanssa? Tartuntavaara emme voi kokonaan poistaa.

Tässä tulevaisuudennäkymässä tartunnat  ja  sairastuminen   voivat   tulla näkyviin yllättäen missä tahansa. Osa niistä aiheuttaa vakavan taudin, joka saattaa johtaa kuolemaan. Tämän joudumme vain hyväksymään. Hieman samalla tavalla kuin elämme onnettomuuksien, tapaturmien, väkivallan, alkoholin ja huumeiden aiheuttamien kuolemien ja itsemurhakuolemien kanssa. Erona on, että uuden viruksen aiheuttamat kuolemat keskittyvät elämänpolkunsa viimeisiä vaiheita kulkeviin.

Olemme oppineet, että flunssavirukset leviävät helposti päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa. Tämä käsitys ohjasi epidemian hallintaa ensimmäisten kuukausien aikana. Aika pian huomattiin, että vakavat tautitapaukset ja kuolemat keskittyvät vanhimpiin ikäryhmiin ja erityisiin riskiryhmiin. Viruksen  tarttuminen  lasten   tiloissa oli mahdollista, mutta harvinaista. Olemme vähitellen oppimassa  –  siltä ainakin tänään näyttää – että lasten terveydelle coronaviruksen suorat vaikutukset eivät ehkä ole sen suuremmat kuin tavallista vaikeamman kausiflunsan. Itseasiassa jo keväällä vahvin perustelu koulu- ja päivähoitorajoituksiin oli huoli siitä, että lapset välittävät tartunnan aikuisiin. 

KUN JÄLKIKÄTEEN tarkastellaan kuluneiden kuukausien yhteiskunnallista keskustelua virusepidemian hallinnasta, lasten terveyden ja hyvinvoinnin asiantuntijoiden perusteltuja puheen- vuoroja on vähän ja niiden saama painoarvo on jäänyt pieneksi virusepidemiologien kannanottojen painoarvoon verrattuna.

Lasten erityisasemaa ei otettu huomioon, kun kesän edetessä ohjeistettiin virusdiagnostiikkaa. Lapsille annettiin samat ohjeet kuin työikäisille. Kun flunssaoireita ilmenee, kotiin ja testiin. Päivähoitoon ja kouluun vasta kun on negatiivinen testitulos. Nämä lapsiperheitä velvoittattaviksi koetut ohjeet annettiin ilman tarkempia perustelu- ja puhumattakaan lapsivaikutusten arvioinnista (ks. YK:n ihmisoikeuksien yleissopimuksen toimeenpano-ohjeet). Kansanterveysosaaminen ohjaa tarkastelemaan vaihtoehtoiskustannuksia. Käytettävissäni olevan tiedon mukaan noin 10 000 lapsen testaamisessa löy- detään noin kymmenen coronavirus- infektioita. Suomessa on noin miljoona lasta. Kun syksyn edetessä kausiflunssa yleistyy, lasten keskuudessa saattaa päivittäin olla kymmeniä tuhansia uusia flunssaoireisia, osin siksi, että osa lap- sista sairastuu useita kertoja.

Noin 10 000 testin suorat kustannukset ovat lähellä kahden miljoonan euron suuruusluokkaa. Terveydenhuollolle tuleva päivittäinen kuorma on suurempi, kun mukaan otetaan seulonnan kokonaiskustannukset tiedottamisesta ja yhteydenotoista tulkintoihin. Välillisiä kustannuksia lapsiperheissä ja lasten tulevaisuudessa ei ole toistaiseksi arvioitu.

Olen vakavasti huolissani lasten edun ja oikeuksien painoarvosta. Meillä ei enää ole vakavan kansanterveyskriisin uhkaa. Miten mennään tästä eteenpäin? Kumpi hallitsee tänään toimintaa, jos joudumme opettelemaan uuden viruksen kanssa rinnakkaiseloa useamman vuoden ajan? Aito ymmärrys lasten terveyden suojelemisestä vai aikuisten mieliä hallitseva moraalipaniikki, ja sitä ylläpitävä pelko viruksen aiheuttamasta kansanterveyskriisistä, jota onneksi emme ole joutuneet – ainakaan toistaiseksi – kokemaan.