Äidin ajatukset tulevasta vauvasta – miksi niillä on merkitystä?

Kirjoittajat ovat psykologian maisterivaiheen opiskelijoita Julia Kasurinen, Marja-Reetta Tommiska, Vilja Seppälä, Marije Zoehout  & Karin de Gooijer

Äidille ja isälle kehittyy raskauden aikana odotuksia ja ajatuksia tulevasta vauvasta. Tuolloin muotoutuu vanhempien kiintymyksen perusta lapseen.

 

Usein puhutaan raskaudenaikaisen stressin, masennuksen ja ahdistuksen vaikutuksesta äiti-vauva-suhteeseen, mutta myös raskaudenaikaisilla ajatuksilla vauvasta on vaikutusta äidin kiintymyssuhteen muodostumiseen.

Vanhempi-lapsi-suhteen perusta luodaan jo raskausaikana. Äiti ja isä alkavat muodostaa ajatuksia ja odotuksia tulevasta vauvasta sekä itsestään vanhempina. Oleellinen osa tätä kehitysprosessia on vauvan hahmottaminen erillisenä persoonana, jolla on omat tunteet ja tarpeet.

Molempien vanhempien odotukset vauvaa kohtaan ovat merkittäviä, mutta äidin ajatuksia tulevasta vauvasta on tutkittu enemmän.

Psykologiassa ollaan usein kiinnostuneita siitä, kuinka tasapainoisia äidin odotukset tulevasta vauvasta ovat. Tasapainoiset odotukset eivät tarkoita negatiivisten tunteiden puuttumista; raskauden aikana on normaalia kokea myös vaikeitakin tunteita vauvaa ja omaa äitiyttä kohtaan. Tasapainoisuus viittaa siihen, kykeneekö näitä negatiivisia ja positiivisia tunteita ja odotuksia liittämään toisiinsa luontevasti ja realistisesti. Oleellista on myös omien tunteiden erottaminen vauvan tunteista.

Yksi tapa arvioida raskaudenaikaisten odotusten tasapainoisuutta on haastatella äitiä vauvan persoonaa ja hoitoa koskevista odotuksista. Äideiltä voi esimerkiksi kysyä, miltä hänestä tuntuisi, jos vauva itkisi.

Tasapainoiset odotukset omaavat äidit kuvailevat tyypillisesti tekevänsä kaikkensa, jotta vauvalla olisi parempi olla. He eivät kuitenkaan odota tulevansa loputtoman surullisiksi siitä, että vauva itkee, vaan he pitävät sitä normaalina. Huolestuttavampaa on puolestaan se, jos äitiä ei tunnu kiinnostavan vauvan paha olo ollenkaan tai jos äiti ajattelee vauvan lohduttavan häntä eikä toisinpäin. Tällöin tunteiden säätely jää vauvan vastuulle, joka voi olla haitallista kiintymyssuhteen kehittymiselle.

Odottavilta äideiltä voi myös kysyä, minkälaisia odotuksia heillä on vauvan  persoonasta. Huolestuttavana piirteenä voidaan pitää sitä, jos äidillä ei ole mitään ajatuksia vauvan persoonasta tai itsestään äitinä. Äiti voisi esimerkiksi vastata tähän kysymykseen, että vauvalla on vauvan persoona; vauvat itkevät ja nukkuvat. Toisaalta myös siihen kannattaa kiinnittää huomiota, jos äiti näkee vauvan ikään kuin itsensä tai puolisonsa jatkeena, “mini-aikuisena”. Tällöin vauvan tarpeisiin voi olla vaikea vastata lapsen kehitystason vaatimalla tavalla. Vauvan näkeminen omana persoonanaan auttaa vastaamaan vauvan tarpeisiin joustavasti hänen persoonaan sopivalla tavalla sekä kehittämään tasapainoista äiti–vauva-suhdetta.

Odotukset ennustavat äiti–vauva-suhteen laatua

Äidin raskauden aikaisten odotusten on huomattu ennustavan äidin kokeman kiintymyksen voimakkuutta vauvan ensimmäisinä kuukausina. Näiden odotusten on huomattu olevan yhteydessä äiti–vauva-suhteeseen vielä lapsen täyttäessä kaksi vuotta.

Raskauden aikaisten odotusten on ajateltu olevan merkittäviä sen takia, että vaikuttaessaan äidin kiintymyksen muodostumiseen, ne vaikuttavat myös lapselle kehittyvään kiintymyssuhdemalliin. 

Kiintymyssuhdemallilla on puolestaan paljon kauaskantoisia vaikutuksia muun muassa lapsen emotionaalisessa ja sosiaalisessa kehityksessä.  

Raskaudenaikaisen masennuksen ja ahdistuksen on todettu olevan yhteydessä äiti–vauva-suhteen kehittymiseen. Masennuksen ja ahdistuksen on myös havaittu vaikuttavan äidin raskaudenaikaisiin tunteisiin ja ajatuksiin tulevasta vauvasta. Kuitenkin raskaudenaikaisten odotusten on huomattu vaikuttavan äidin raskauden jälkeiseen kiintymykseen, vaikka masennuksen ja ahdistuksen vaikutukset huomioitaisiinkin.

Raskaudenaikaiset tasapainoiset odotukset vauvaa ja omaa äitiyttä kohtaan voivat auttaa äitiä muodostamaan tasapainoisen kiintymyssuhteen, vaikka äidillä olisi ahdistuksen tai masennuksen oireita raskauden aikana tai sen jälkeen.

Neuvolasta tukea tunteiden ja ajatusten käsittelyyn

Äidille on tärkeää tarjota keskusteluapua neuvolassa silloin, kun hänellä on vaikeuksia kokea kiintymyksen tunteita vauvaan tai hahmottaa vauvaa erillisenä persoonana. Tukea tulee tarjota riippumatta siitä, onko äidillä masennuksen tai ahdistuksen oireita. Myös isille olisi tärkeää tarjota tukea tilanteissa, joissa isä kokee hankalaksi hahmottaa itseään isän roolissa tai vauvaa erillisenä persoonana ja ihmisenä.

Kaikki vauvat eivät ole suunniteltuja, ja äidiksi ja isiksi tulevien elämäntilanteet vaihtelevat. Näin ollen raskaudenaikaiset negatiiviset tunteet ja kiintymyksen puuttuminen vauvaa kohtaan ovat normaaleja ilmiöitä, eikä niistä pidä kokea syyllisyyttä. Olisikin tärkeää, että äidit ja isät pääsevät tarvittaessa käsittelemään ajatuksiaan esimerkiksi neuvolapsykologin kanssa, jotta he eivät jää tunteidensa kanssa yksin.

Lähteet:

Barlow, J. (2016). The relationship with the unborn baby: Why it matters. The International Journal of Birth and Parent Education, 4, 5–10.

De Cock, E. S., Henrichs, J., Vreeswijk, C. M., Maas, A. J., Rijk, C. H., & van Bakel, H. J. (2016). Continuous feelings of love? The parental bond from pregnancy to toddlerhood. Journal of Family Psychology, 30(1), 125–134.

Dubber, S., Reck, C., Müller, M., & Gawlik, S. (2014). Postpartum bonding: the role of perinatal depression, anxiety and maternal–fetal bonding during pregnancy. Archives of Women’s Mental Health, 18(2), 187–195

Edhborg, M., Nasreen, H. E., & Kabir, Z. N. (2011). Impact of postpartum depressive and anxiety symptoms on mothers’ emotional tie to their infants 2-3 months postpartum: a population-based study from rural Bangladesh. Archives of Women’s Mental Health, 14, 307–316

Flykt, M., Kanninen, K., Sinkkonen, J., & Punamäki, R. L. (2010). Maternal depression and dyadic interaction: the role of maternal attachment style. Infant and Child Development, 19, 530–550.

Flykt, M., Lindblom, J., Punamäki, R. L., Poikkeus, P., Repokari, L., Unkila- Kallio, L. & Tulppala, M. (2009). Prenatal expectations in transition to parenthood: Former infertility and family dynamic considerations. Journal of Family Psychology, 23, 779–789.